tiistai 22. tammikuuta 2013

Paperimassavalaisimia

Joulun alla meillä oli hirveästi projekteja suunnitteilla ja monta päätyi toteutukseenkin. Muun muassa tiskirättejä, betonitöitä, saippuoitaherkkuja, ja paperimassasta tehtyjä valaisimia. Tajuttiin jossain vaiheessa syksyä, että molemmat olivat miettineet paperimassavalaisimien tekoa, muttei ollut saanut aikaiseksi. Päätettiin yhdistää jälleen kerran voimamme ja tehdä kerralla iso satsi paperimassaa molempien tarpeisiin. Kuten kaikille hyville projekteille yleensä käy, tämäkin jäi vähän viime tippaan. Joululahjaksi menevää valaisinta nimittäin kuivateltiin vielä aatonaatto-iltana föönillä... Mutta ehtipäs lahjapakettiin kuitenkin! ;)

Paperina meillä oli ihan tavallista valkoista tulostuspaperia. Oltiin varauduttu, että ainakin yksi riisillinen menee, mutta tosiasiassa käytettiin noin kolmasosa riisistä ja massaa jäi ylikin. Papereiden repimisessä oli oma hommansa, mutta ainakin lasten mielestä se oli huippuhauskaa. Ei sitä ihan joka ilta saa heitellä paperisilppua ilmaan ja leikkiä lumisadetta keskellä olohuonetta. ;)





Paperimassan teko oli ihan simppeliä hommaa eikä kanaverkkojen taivuttelu lieriöiksi ollut myöskään mitenkään haastavaa, mutta siitä kyllä sai sormensa verille. Ja se oli ärsyttävää. Ja hidasta. Mutta lieriöiden dippaileminen paperimassaan se vasta hidasta hommaa olikin! Oltiin ajateltu, että illalla dippaillaan ne valmiiksi ja jätetään kuivumaan. Siis tosiasiassa dipattiin ne illalla kerran ja jätettiin yöksi kuivumaan, dipattiin seuraavan kerran yöllä kolmelta ja taas aamulla. Ja vielä tarvittiin muistaakseni kaksi dippauskertaa, jotta massa alkoi pysymään verkon päällä eikä vain valunut pois. Tarinan opetus: paperimassa ei kuivu silmänräpäyksessä.







No mutta lopputulos kyllä palkitsi ja molempien kotona komeilee nyt paperimassavalaisimia. Osa valaisimista tehtiin Ikean vanhoihin pöytälampun runkoihin, osaan laitettiin led-valosarja tai Ikean pieni nelikulmainen pöytälamppu sisään. Lisäksi päästiin ilahduttamaan myös ystäviä ja sukulaisia itse tehdyillä lahjoilla - ja se jos jokin oli kyllä kaiken vaivan arvoista. :)

L&M


PS. Ja hei tervetuloa kaikki uudet lukijat ja erityisesti blogin ensimmäiset viralliset seuraajat! Tulipahan iloinen mieli kun huomasimme, että meitä oikein seurataan. :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Tuo kyseinen yksilö on Marin tuotantolinjalta. :)

    VastaaPoista
  2. Näyttäisi ainakin olevan kaiken työn ja tuskan arvoista kun tulee noin upeita lopputuloksia :) Aivan älyttömän hieno, me likes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä oli kieltämättä kiva fiilis, kun vaivannäön jälkeen valaisimista tuli juuri sellaisia kun oli ajatellutkin. :)

      Poista
  3. Onpa kyllä lopputulos todella hieno!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :)
    Ja mikä parasta, valaisin antaa tosi tunnelmallisen valon.

    VastaaPoista
  5. Moi, tuliko tuohon massaan muutakuin vettä ja paperia?
    Tosi kivannäköiset valaisimet olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja toivottavasti vastaus ei tule liian myöhään! :) Laitettiin veden ja paperisuikaleiden sekaan jauhemaista tapettiliisteriä, mutta kuinka paljon, se onkin sitten vaikeampi sanoa.. Mutta siten, että massa pysyy hyvin kasassa.

      Poista