sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Teehetkeen





Meidän perheen iltojen ja joskus aamujenkin pelastus on superhelpot teeleivät. Näitä ehtii tehdä vielä siinäkin vaiheessa, kun huomaa leivän olevan loppu ja jotain iltapalaa pitäisi keksiä. Kaiken lisäksi taikinan sekaan voi raastaa/silputa jääkaappiin jääneet juustonjämät, joita ei enää höylällä saa leivän päälle. Taikina toimii loistavasti myös kokonaan ilman juustoa. Ainesten sekoittamiseen saa kulumaan aikaa hitaimmillaan 10min ja uunissa nämä ovat n. 12min. Puolessa tunnissa saa siis maistuvat lämpimäiset iltapalapöytään. :)




Teeleivät (4kpl)

2dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(100g juustoa)
2rkl öljyä
2dl maitoa tai vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään
(Paloittele juusto pieniksi kuutioiksi ja lisää joukkoon.)
Lisää öljy ja neste.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Muotoile leivinpaperille neljä pyöreää leipää, pistele leivät haarjukalla. Voit jakaa leivät taikinapyörällä kevyesti neljään tai kahteen osaan.
Paista 225 asteessa n. 12 min. 


1 kommentti:

  1. Kiitos Liia, kun muistutit teeleipien olemassaolosta! Niitä tulee tehtyä kausittain ja ovat meidän perheeltä taas pitkäksi aikaa jääneet unholaan. Tuo juusto on varmasti hyvä lisä taikinassa. Meidän perheen suosikki on Isän Unelma -luomukaurahiutaleista (mistä ihmeestä toi nimi tulee?) tehdyt teeleivät, joiden ohje on muuten sama, mutta suolaa tulee 1 tl ja öljyä 0,5 dl, mutta juustoa ei laisinkaan. Eli juustosta taitaa tulla tuo lisäsuola ja -rasva, mikä on juustottomassa taikinassa. Oiskohan luomussa taika (tai noiden kaurahiutaleiden nimessä :), mutta Isän Unelmahiutaleilla tekemäni teeleivät ovat olleet parhaita.

    VastaaPoista