lauantai 25. tammikuuta 2014

Jääkukkia


Selailin kirjastossa viime vuoden puolella uusia askartelu- ja käsityökirjoja, joista yhdestä bongasin kivan jäätulppaani-idean. Enkä tietenkään tähän hätään muista, mikä kirja se oli. Nyt kun on tullut pakkaset ja tulppaanikausi on alkanut, voi näistä molemmista riemuita tekemällä jäätulppaaneita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se onnistuu laittamalla tulppaani tyhjään maitotölkkiin ja täyttämällä tölkki vedellä. Tölkki laitetaan ulos jäätymään ja sitten vain odotellaan. Mitä kovempi pakkanen, sitä kirkkaampi jää. Jääkukkaset piristävät kivasti talven väritöntä pihapiiriä ja tulppaanit saavat lisää elinaikaa pakasteena.


Jäätulppaanin voi tuoda myös sisälle somistamaan vaikka talvista juhlapöytää. Tai arkipöytää, jolloin siitäkin tulee juhlaa. ;) Kukka kannattaa sijoittaa alustalle, johon sulanut vesi voi valua. Jääkukka kestää kuitenkin yllättävän pitkään, ainakin ilallisen ajan, oikein hyvänä sisätiloissa ja sulaminen tuo vain kivaa kiiltoa kukan pintaan.

Nämä jääkukat ovat samalla tervehdys teille kaikille uusille ja vanhoille lukijoille ja satunnaisille kävijöille! Kiva, kun olette löytäneet blogiimme, tulettehan pian uudestaan! Aina niin ilahduttaa, kun olemme saaneet kommentteja tai uuden lukijan! Jee! :)

3 kommenttia:

  1. Ihana jäätulppaani! Tuohon minäkin pystyisin. :) Ilmarin päiväkodin pihaa on koristanut nyt pakkasella samalla idealla tehty jääkäpykoriste. Mainio idea oli myös päiväkodin pihasta bongattu vesi(tai jää)ilmapallokoriste. Oli siis laitettu vesi-ilmapalloja jäätymään pihaan, ja lopulta poistettu ilmapallon muovit ympäriltä. Ilmapallon väri on tarttunut ihanasti jäähän, eli nyt pihassa on kauniin värisiä jääpalloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä käsillä tekemisessä parasta, että vähälläkin vaivalla voi syntyä kaunista! Tosi hyvä idea tuo jääkäpykoriste, vieläköhän löytyisi lumen alta käpyjä, niin voisi kokeilla... Muutenkin voisi kokeilla kotona monia juttuja, mitä päiväkodissa tehdään, siellä ideoidaan usein kekseliäitä askarteluja perustarvikkeista. :)

      Poista
  2. Ja varmasta lähteestä tuli tieto, että kirja on Tikkuja ristiin. Kiitos Suvi! :)

    VastaaPoista