Sitähän sanotaan, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. No, mun tapauksessa tiskirättien virkkaajalla ei ole kunnon tiskirättiä. Virkkailin nimittäin joulupaketteihin rätin jos toisenkin, mutta itselleni olin jättänyt vain yhden ja sekin oli se ihan ensimmäinen versio jonka olin tehnyt (kokeiluversio kaikenkaikkiaan ja huonommasta langastakin). Niin että kun heitin rätin pesuun, jouduin ottamaan ihan normaalin wettexin käyttöön (!!?!!).
Tähän asiaan piti tietenkin saada pikaisesti korjaus, joten koukku esiin ja lankoja tonkimaan. Huomasin, että käsityöpussukan pohjalle oli jäänyt joululahjaprojekteista hyvinkin eri värisiä bambulankoja. Vähän pinkkiä, pari suortuvaa turkoosia, ripaus valkoista ja pieni mytty harmaata. Ja melkein kaksi täyttä kerää mustaa... Taisin suosia joululahjaksi tekemissäni tiskiräteissä iloisia värejä, kun mustat jäi melkein käyttämättä. :) Mitään väriä kun ei ollut kovin paljon, päätin tehdä tiskirätin johon tulisi kaikkia jäljellä olevia värejä. Ja ihanahan siitä tuli. Itse suosin tiskirätissä tuollaista kapeaa ja pitkää mallia, sillä sen saa kätevästi taitettua kädessä "limittäin kaksinkerroin" ja sillä tavoin leveyttä/paksuutta lisää.
Pirteä riepu. Blogissani olisi sinulle tunnustus.
VastaaPoistaKaunis kiitos Anu!
PoistaTutustutaan tähän tunnustus-asiaan tarkemmin ja laitetaan pikapuoliin eteenpäin. :)