keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tuiki, tuiki tähtönen

Kaveri opetti viikonloppuna virkkaamaan tähtisilmukoita. Tänään lupasin sitten siirtää opit eteenpäin toiselle kaverille, mutta kuinkas kävikään, olin jo autuaasti unohtanut, kuinka niitä tähtiä syntyy. Onneksi avuksi tuli Youtuben opetusvideo, jossa erittäin selkeästi näytetään, kuinka tähtisilmukat syntyvät.

Koska tiskirättejä bambulangasta on syntynyt jo yllin kyllin, päätin kokeilla, onnistuisivatko tähtipistot myös matonkuteesta. Onnistuivathan ne, kunhan muisti tehdä tarpeeksi löysiä silmukoita. Tekelettä voi käyttää patalappuna tai pannunalustana ja se on mukavan napakka. Tosin väriä olisi voinut miettiä hieman pidempään eikä tarttua ensimmäiseen käteen osuneeseen väriin, joka sattui olemaan keittiöhommiin mukavan arka valkoinen. Mutta kun on tarve tehdä, tiedättehän, ei siinä silloin enää sitten mietitä ja jahkailla. Pannunalunen on ollut käytössä noin tunnin ja siinä on jo oranssi tomaattikastike- ja musta rasvatahra. Mutta, virkkuutyö oli niin nopea ja mukava tehdä, että näitähän virkkailee aina uuden, kun edellinen likaantuu. :)








maanantai 18. helmikuuta 2013

Päivän kuva

Anteeksi nyt vaan tämä hiljaiselo täällä blogin puolella, mutta kun on ollut viime aikoina hirmuisesti  muutakin mietittävää. Ei oikein ole ollut mitään luontevia aiheita joista olisi voinut tänne kirjoitella ja jos onkin tullut joku juttu mieleen, ei vain ole saanut aikaiseksi. Joo-o, selityksen makua, tiedän. Mutta nyt täytyy yrittää vähän ryhdistäytyä. :)

Me ollaan jo jonkin aikaa mietitty, että kun me kerran molemmat yritetään kovasti harrastaa valokuvausta ja kurssillakin käydään, niin olisi kiva laittaa kuvia esille myös tänne blogiin. Niinpä blogista löytyy tästä lähtien kuvagalleria meidän uusista ja vanhoista otoksista, teemalla "päivän kuva". Haaveissa olisi päivittää tänne uusi kuva joka päivä, mutta käytännössä se lienee mahdotonta. Ihan joka päivä kun ei välttämättä olla edes netin äärellä. Eli päivän kuva on ehkä todellisuudessa kahden päivän tai viikon kuva. Joka tapauksessa kuvia olisi luvassa säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin ja tässä tulee ensimmäinen. :)



Liukurimäessä

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lankaostoksia

Olipas mukava yllätys, kun oman lähikaupan lankavalikoimaan oli ilmestynyt Novitan Bambu- ja Hanko -lankoja. Siis ihan perus S-markettiin. Onhan siellä toki ennenkin myyty lankoja, mutta lähinnä 7 veljestä ja muita perus sukkalankoja. Näistä uusista tulokkaista oli värejäkin oikein useita, joutui ihan valikoimaan mitä ostaa. Niin siis tottakai niitä piti saada heti kotiutettua muutama kerä. ;) Kärryihin päätyi lopulta Bambu-langasta vaaleanharmaa ja vaaleanpunainen, sekä Hanko-langasta superihana sinapinkeltainen. Enempää ei viitsinyt heräteostoksena hamstrata, kun onhan noita lankoja tuolla korissa jo ennestäänkin ideoita odottelemassa...