6-vuotias neiti sai valita itse mieluisiaan helmiä omaa koruaan varten. Valikoimassa oli hienoja helmiäisvärjättyjä puuhelmiä, joista löytyi mieluisia värejä tyttärelle (ja myös äidille, mutta niistä kerron sitten myöhemmin). Ja löytyipähän koruun laitettavaksi balettitanssija-riipuskin, juuri sopiva pienelle tanssijalle.
Tarvikkeet
Joustavaa nauhaa (itse käytän melko paksua silikoninauhaa)
Kahden kokoisia pyöreitä puuhelmiä
Tuplarengas
Riipus
Ohje
Leikkaa nauhasta reilu pätkä (pituus riippuu siitä, kuinka pitkän korun haluat tehdä)
Tee toiseen päähän solmu tai kiinnitä siihen esim. hiuspinni, niin helmet eivät valu nauhan toisesta päästä läpi
Pujottele eri kokoisia helmiä vuorotellen nauhaan
Kun koru on haluamasi pituinen, solmi nauhan päät yhteen - kiristä hyvin, sillä nauha venyy aina vähän käytössä!
Voit laittaa solmuksi esim. kolme vetosolmua ja puristaa päälle tipan liimaa, jotta solmu varmasti pitää. Lopuksi voit vielä ujuttaa (lue: tunkea) solmun viereisen helmen sisään.
Kiinnitä tuplarengas helmien väliin haluamaasi kohtaan korua ja pujota riipus renkaaseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti