lauantai 19. huhtikuuta 2014

Herkullinen kasvissosekeitto



Meidän perheessä on viime aikoina tykästytty kasvissosekeittoihin. Aiemmin luulin, että ne ovat vaikeatekoisia (höpsistä), vaativat pitkän valmistusajan (aivan kukkua), maistuvat puisevalta (ei mitään todellisuuspohjaa), eivätkä ainakaan maistu lapsille (nooh, pienempi vielä totuttelee lähinnä koostumukseen, kun nuo soseet ovat jo taakse jäänyttä elämää).

Lempparikeittoni on tämä bataatti-porkkana-peruna-sipulisosekeitto, johon tulee basilikaa ja päälle maun mukaan feta- tai raejuustoa. Makeahko keitto ja suolainen juusto on aivan verraton yhdistelmä - ja kauniskin. Tämä keitto sopii värityksensä puolesta erityisen hyvin pääsiäisaikaan. Kasvissosekeitot ovat siitä mukavia, että joukkoon voi heittää melkein minkä vaan juureksen tai juustonjämän ja harvoin keitosta saa pahan makuista. Ja lähes aina keittiöstä löytyy tarpeet keittoon. Keittoa voi tuunata myös krutongeilla tai siemenillä.

Tämän keiton ohjeen määrät ja sisältö ovat hyvin suuntaa-antavia ja sitä voi muokata oman maun mukaan. Keitolla ruokkii neljä aikuista ja muutaman lapsenkin.

Herkullinen kasvissosekeitto

1 bataatti
5 perunaa
3 porkkanaa
3 sipulia
tomaatti
1/2-1 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
3 kasvisliemikuutiota
suolaa, pippuria
tuoretta basilikaa
päälle: fetajuustoa, basilikaa

1. Kuori ja pilko juurekset ja sipulit ja laita kaikki kasvikset kattilaan (5 litran kattila on hyvä, niin keitto ei ainakaan tule yli).
2. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät ja lisää kasvisliemikuutiot.
3. Keitä kasviksia niin, että ne ovat pehmenneet.
4. Lisää mausteet ja paloiteltu sulatejuusto.
5. Kun sulatejuusto on sulanut, lisää tuore basilika ja soseuta keitto sauvasekoittimella.
6. Annostele keitto lautasille ja lisää fetajuusto muruina keiton pinnalle.
7. Nauti mausta ja ihastele, kuinka kauniin keiton sait aikaiseksi! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti